Masennukseni ensi oireet alkoivat ollessani 19-vuotias.

Se oli raskasta ja vaikeaa aikaa, koin olevani huonompi kuin muut. Tunsin lähes jatkuvaa painon tunnetta koko kehoni päällä, kaikki oli pimeää ja synkkää. Häpesin masennustani, ja koin valtavaa syyllisyyttä satunnaisista paremmista päivistä. Ajattelin, että kun olen sairaslomalla, en saa olla silloin paremmalla tuulella  ja tehdä asioita, vaan minun kuuluu olla kotona masentuneena.

Masennus on minulle jokin pieni hahmo, joka kuitenkin täyttää koko tilan äärilleen negatiivisella energiallaan ja olemuksellaan.

Pahin vaihe sairastuneena kesti noin puoli vuotta, josta olin osan ajasta osastolla hoidossa. En kyennyt ajattelemaan tulevaisuutta millään tavalla. Kaikki ajatukset meni vain siihen, että muistin syödä sinä päivänä ja käydä suihkussa edes kerran viikossa. Hitaasti oloni alkoi parantua, kunnes sairasloma lähestyi loppua. Silloin kehoni valtasi pelko siitä, mitä jos en nyt jaksakkaan, ja mielenterveys romahti taas.

Masennus on mielestäni hyvin stigmatisoitu. Jo se, että sairastuneet uskaltaisivat puhua avoimesti kokemastaan, voisi luoda turvallisempaa ja hyväksyvämpää ilmapiiriä muille akuutisti sairastuneille.

Omalla kohdallani energiaa kulutti paljon nimenomaan masennuksen peittely, ettei ulkopuoliset saisi tietää oireistani. Aina piti keksiä tekosyitä sille, miksen ole lähdössä mukaan tekemisiin. Lopulta voidessani hieman paremmin päädyin ylikompensoimaan tilannetta ja lähdin taas mukaan aivan kaikkeen, jottei epäilyksiä vain herää.

Masentuneena sain kaipaamaani tukea ja ymmärrystä niiltä läheisiltä, jotka asiasta tiesivät. Minua tuettiin arjen askareissa ja kävin säännöllisesti terapiassa, jotka olivat avainasemassa jaksamiseni ja toipumisen kannalta. On myös tärkeää löytää se itselleen sopiva terapeutti, sillä jos ihmiskemiat ei täsmää, on terapia lähes ajanhaaskausta.

Jos nyt voisin puhua sille nuorelle itselleni, sanoisin hänelle, että “Asiat voivat muuttua ja niitä voi muuttaa paremmaksi. Elämä ei aina tule olemaan tällaista.”

Jossain määrin pelkään, että uusi masennuskausi valtaa mieleni ja vie toimintakykyni, joka johtaa syyllisyyden tunteisiin. Minulla on kuitenkin nyt paremmat eväät siitä selviämiseen kuin ennen – ympärilläni on pysyviä ihmisiä ja terapia, tiedän mikä on hyväksi ja mikä auttaa. Tiedän nyt, ettei huono kausi ole ikuinen, vaikka se saattaakin sillä hetkellä siltä tuntua. Voin lohduttautua sillä, että tästä on ennenkin selvitty, “nyt vain on tällainen tila joka kestää hetken, kunnes tulee parempi aika ja sitten taas pystyy tekemään asioita”.

Juuri nyt koen kuitenkin elämän todella hyvänä, minulla on valoisat ja toiveikkaat näkymät tulevaisuuteen.

Terveisiä ensimmäistä kertaa masentuneelle:

On tärkeää puhua ja ottaa vastaan kaikki apu mitä tarjotaan. Älä jää yksin, vaikka sinusta tuntuisi siltä – älä häädä ihmisiä pois ympäriltäsi. Saat tottakai olla välillä yksin ja vastaamatta puhelimeen, mutta älä sulje kaikkia pois. Edelleen, muista puhua! Olotilasi ei kestä loppuelämää.

---

Heattua tietoa netistä:

Masennuksen voi laukaista erilaiset menetykset ja elämäntapahtumat, mutta osa syystä on myös biologista, sillä masennus voi olla periytyvää. Masennus on usein aivojen toiminnan häiriö. Kyseessä on oireyhtymä, jossa tila valtaa niin mielen kuin kehonkin. 

Miten masennus näkyy aivoissa?

Aivokuoren aineenvaihdunta on vaimentunutta, kun taas tunne-elämän aivoalueen aineenvaihdunta on vilkastunut. Myös pelosta vastaavan aivoalueen reagointiherkkyys on vilkastunut. On todettu, että aivojen välittäjäaineiden serotoniinin ja noradrenaliinin väheneminen aivoissa liittyy masennukseen, joten lääkehoitona voidaan käyttää valmisteita, jotka lisäävät kyseisten aineiden välittymistä aivoissa. 

MIELI Kriisipuhelin antaa apua 24/7

09 2525 0111.